E-kirjapalvelut ovat oivallinen tapa saada mielenkiintoista luettavaa ajasta ja paikasta riippumatta, suoraan kännykkään tai tablettiin, jopa silloin kun olet tien päällä. Tästä syystä erilaiset E-kirjapalvelut ovatkin juuri nyt erityisen suosittuja ja niitä löytyy useita, myös suomenkielisille lukijoille. Löydät tästä artikkelista muutaman vinkin, joiden avulla valitset itsellesi sopivan E-kirjapalvelun.
Vertailen palveluiden sisältöä
Sisältö on tietysti kaiken A ja O vertailtaessa erilaisia E-kirjapalveluita. Moniin palveluihin on mahdollista tutustua täysin maksutta ja jo muutaman viikon kokeilujakson aikana saat hyvän käsityksen siitä, onko valitsemasi palvelun sisältö juuri sinulle sopiva. Palveluja on saatavilla niin aikuiseen kuin lastenkin makuun, joten sopiva palvelu kannattaa aina valita lukijat edellä!
Löytyykö palvelusta äänikirjoja?
Joissakin tilanteissa äänikirjat ovat mielekkäin ratkaisu. Niitä voi kuunnella esimerkiksi samalla kun tekee kotitöitä ja lapsille ne ovat erityisen hyvä valinta tilanteissa, joissa lapsen tulee istua pitkään paikoillaan eikä aikuinen voi tai ehdi viihdyttää lasta koko ajan. Esimerkiksi pitkien auto- tai lentomatkojen pelastus voivat olla lapselle mielekkäät äänikirjat! Jos siis haluat kuunnella äänikirjoja, kannattaa ennen palvelun valintaa varmistaa, että palvelussa on riittävästi kiinnostavia ääneen luettuja kirjoja.
Vertaile palvelujen hinta-laatusuhdetta
Myös palvelujen hinta-laatusuhdetta kannattaa ehdottomasti vertailla, jottei tule maksaneeksi palvelun käytöstä liikaa. Monia palveluja saa kokeilla muutaman viikon maksutta ja tällaiset mahdollisuudet kannattaa hyödyntää! Saatat jopa ehtiä lukea haluamasi kirjan maksuttoman kokeilujakson aikana. Palveluihin on usein tarjolla myös erilaisia kampanjahintoja, joita kannattaa etsiä mahdollisimman hyvän hinnan saamiseksi.
Monet palvelut kilpailevat uutuuskirjoilla ja jos tiettyä kirjaa joutuisi jonottamaan kirjastossa, voi olla järkevintä etsiä kirja edullisesta E-kirjapalvelusta. Parhaimmillaan kirjan voi päästä lukemaan jopa täysin maksutta.
Esittelyssä BookBeat
BookBeat on monen mielestä yksi parhaista suomenkielisistä E-kirjapalveluista ja siihen kannattaa tutustua, jos tarvitset mielekästä luettavaa. Tästä palvelusta löytyy myös uutuuskirjoja, ja palvelu on usein kokeiltavissa maksutta tai erilaisin kampanjahinnoin. Palvelun käyttö on nopeaa ja sujuvaa, ja sen ansiosta mielekästä luettavaa on aina käden ulottuvilla. BookBeat ei toimi kirjaston kautta, vaan on oma itsenäinen palvelunsa. Kirjastoistakin kuitenkin löytyy E-kirjoja, joiden valikoimiin kannattaa ehdottomasti tutustua!
BookBeatissa voi lukea esimerkiksi suosittua Lars Keplerin Joona Linna -sarjaa, joka kiehtoo erityisen paljon suomalaisia lukijoita. Kirjasarjaan on ilmestymässä jälleen uusi kirja syksyllä 2020, joten BookBeatia kannattaa pitää silmällä! Viimeksi Joonan tarina jäi jännittävään kohtaan ja uutta jännitystä on varmasti luvassa uuden kirjan muodossa. Kuulutko sinäkin Lars Keplerin ja Joona Linnan faneihin vai ovatko molemmat sinulle vielä uusia tuttavuuksia?