Suomeksi | Svenska | In English

Pietarsaaren kaupunginkirjasto - kirjasto keskipisteessä

Meidän kirjailijamme

Muut pohjalaiset kirjailijat

Lisää tietoa

Kuuntele

Kirjalijan ääni

Mauno-Henrik Andersson (1940-2009)

Syntyperäinen Pietarsaarelainen, joka asui lapsuutensa Pormestarinsaaressa Alholmassa.

Lapsuutensa ajoista Mauno on kirjoittanut kirjan "Maailmanlaidalla Pieni Maailma", jolle etsitään paraikaa julkaisijaa. Kirjan jatko-osa "Musiikkikauppa" kertoo myös Pietarsaaresta 1950-luvulla ja se valmistunee lähiaikoina.
Työuransa Mauno on tehnyt ravintola-alalla, missä hänen tiensä on kulkenut Helsingin Kalastajatorpan kautta takaisin Pietarsaareen Kaupunginhotelliin. Nykyisin Mauno Andersson viettää eläkepäiviä.

Mauno Andersson on nuoresta saakka ollut innokas kirjoittaja ja etenkin runot ovat aina olleet hänen sydäntään lähellä. Hänen runojaan on ilmestynyt useissa eri antologioissa ja onpa moni runo kerännyt myös palkintoja. Vuonna 1994 hänen rautateitä käsittelvät runonsa julkaistiin teoksessa "Raiteilla kaikki elämän vaunut". Kirjaan oli kuvituksen tehnyt Kalevi Rajala, ja ennen julkaisemista sekä kuvat että runot kiersivät näyttelyissä eri puolilla Suomea. Vuonna 1996 julkaistiin runokokoelma "Siinä se Toivon Lempi istuu ja katsoo asiain ohi", joka kokoaa yhteen osan Maunon Pormestarinsaarta käsittelevistä runoista.
Kymmeniä muita runoja on yhä laatikossa odottamassa päivänvaloa. Monet niistä ovat myös siirtyneet lauluiksi, joita on esitetty Pietarsaaressa lukuisissa eri tilaisuuksissa kuten Jaakonpäivien laulusunnuntaisin.

Teatteri onkin ollut Maunon toinen lempiharrastus. Viimeiset kymmen vuotta hän on toiminut aktiivisesti niin näytelmien kirjoittajana kuin ohjaajanakin perustamansa "Laulu- ja Musiikkiteatteri AMIT " -yhdistyksen puitteissa. Hänen näytelmistään ovat saaneet nauttia myös kaupungin lapset, joille Maunon "Kirnukat muuttavat Kukkasaareen" satunäytelmää esitettiin 2000-luvun alussa. Muitakin satunäytelmiä on esitetty.

Mauno on ollut aktiivinen kirjoittaja myös paikallislehdissä. Pietarsaarelaiset ovat saaneet aina viime vuosiin saakka nauttia hänen kirjoituksistaan niin Pietarsaaren Sanomissa kuin Jeppis-lehdessäkin.